Perhepartio
Perhepartio on partiomaista toimintaa, joka on suunnattu alle 7-vuotiaille lapsille perheineen. Sen tarkoituksena on partioon tutustuttamisen ohella antaa lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Vanhemmilla on mahdollisuus harrastaa yhdessä lapsen kanssa ja samalla tavata muita samanhenkisiä vanhempia säännöllisesti. Se on oiva kanava sekä lapsille että aikuisille tulla mukaan partiotoimintaan pidemmäksikin aikaa.
- Perhepartio tarjoaa esimakua siitä, mitä yli 7-vuotiaat ja aikuiset voivat partiossa tehdä.
- Perhepartiossa tutustutaan toisiinsa, muihin partiolaisiin, partiolaisten perinteisiin, arvoihin ja tavoitteisiin leppoisassa tahdissa, ilman pakkotahtisuutta.
- Perhepartiossa tehdään retkiä, leikkejä, askartelua sekä puuhaa lapsille ja aikuisille.
- Perhepartio on partiohauskaa sisällä ja ulkona, lähellä ja kaukana koko perheellä.
- Perhepartiolaisilla on mahdollisuus osallistua osana lippukuntaa eri tilaisuuksiin, leireille, tapahtumiin ja tempauksiin.
Perhepartiossa ei kuitenkaan haluta viedä sudenpentuikäkauden uutuudenviehätystä ja partio-ohjelman mukaiset aktiviteetit ja kokemukset säästetään sudenpentuikään. Partiomaisuus kuitenkin muistetaan ja partioperinteitä ylläpidetään.
Jokaisella alle kouluikäisellä tulee olla toiminnassa mukana vähintään yksi aikuinen omasta lähipiiristä: se voi olla äiti, isä, kummi, isovanhempi tai joku muu tuttu ja turvallinen aikuinen. Alle kouluikäiset lapset osallistuvat toimintaan aina mukana olevan aikuisen vastuulla ja valvonnassa. Perhepartioon ovat tervetulleita osallistumaan myös perheen vanhemmat sisarukset.
Maksut
Jäsenmaksut määräytyvät Suomen Partiolaisten ohjeiden mukaan, lippukuntamme ei erikseen kerää jäsenmaksuja. Jäsenmaksun maksanut on partio vakuutuksen piirissä.
Kaikilla perhepartioon osallistujilla tulee olla Suomen Partiolaisten jäsenmaksu maksettuna.
- 0–2-vuotiaat eivät maksa jäsenmaksua. Heillä on partiovakuutus voimassa vanhemman ollessa partion jäsen ja maksanut jäsenmaksun. Heillä ei ole muut jäsenetuudet voimassa.
- 3–6-vuotiaat maksavat III-luokan jäsenmaksun.
- 7-vuotiaita ja sitä vanhempia koskevat normaalit partion jäsenmaksut.
- Kaikki 17-vuotta täyttäneet ovat 1-jäseniä
- Jos perheessä on useampia partiolaisia, ovat 7–17-vuotiaat 2-jäseniä.
- Jos kaikki partiolaiset ovat alle 17-vuotiaita on heistä yksi 1-jäsen ja muut 2-jäseniä.
Eli perhepartion osalta aikuisten maksu olisi 59,50 €/vuosi, 3–6-vuotiaat 12,25 €/vuosi ja 0–2-vuotiaat ovat maksuttomia.
Ja perheestä tulisi yhden aikuisen maksaa jäsen maksu sekä kaikkien 3–6-vuotiaiden lasten.
Kokoontumiset
Turun Mikaelin Sinisten kolo on osoitteessa:
Puistokatu 13 (Puutalo Puistokadun ja Puutarhakadun kulmassa). Sisäpihalla vain inva-pysäköinti.
Kokoontumisia tehdään sekä kololla että eri kohteissa lähialueilla.
Yhteydenpito
Perhepartiolaisilla on oma WhatsApp – sekä Facebook -ryhmä.
Nämä toimivat yhteydenpito kanavina huoltajien välillä, sekä sieltä saa yhteyden partiojohtajaan. Perhepartiovastaavaan voi ottaa myös suoraan yhteyttä, ks. tiedot löytyvät yhteistiedot sivulta.
Kotisivut ja sosiaalinen media
Tapaamisissa saatetaan kuvata, ja tuota kuvamateriaalia saatetaan käyttää lippukunnan kotisivuilla sekä -sosiaalisessa mediassa. Joten täythän jäsenhakemuksessa olevat kuva- sekä nimitietojen esiintymisluvat.
Syksyn teemana on RETKEILY
- Sunnuntai 29.1.2022 kello 10.45–12.00 - Tammikirkko tapahtuma Mikaelin kirkossa.
- Lauantai 19.2.2022 kello 11.00–13.00 - Retkeilyn ABC kololla.
- Lauantai 25.3.2022 kello 11.00–16.00 - Päiväretki lippukunnan kevätretkelle.
- Keskiviikko 19.4.2022 kello 18.00–19.30 - Lippukunnan yhteinen Yrjönpäivä-juhla Mikaelin seurakuntakodilla.
- Keskiviikko 3.5.2022 kello 18.00–19.30 - Paraatiharjoitukset Ruissalon kansanpuistossa.
- Sunnuntai 7.5.2022 kello 10.00–16.00 - Lounais-Suomen partioparaati.
- Lauantai - Sunnuntai 20.-21.5. - Yöretki, Savojärvi - Kurjenrahkan kansallispuisto.
- Torstai - Sunnuntai 3.-6.8. - Lippukunnan kesäleiri Rymättylän Kunstenniemessä.








