s/ y TMX

Koulutusaluksenamme toimii 38-jalkainen purjevene tyypiltään IMX-38. Vene on hankittu syyskuussa 2005 ja se sai toukokuussa 2006 kasteessa nimekseen TMX.

Käytännön purjehdustoiminta keskittyy luonnollisesti kesään. Purjehduskausi kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun. Lokiin on kertynyt vuosittain keskimäärin reilut tuhat merimailia. Uuden koulutusaluksen myötä mailimäärien oletetaan kasvavan. Tarkat mailimäärät löytyvät mailitilastosta.

TMX:llä purjehtiminen on partiotoimintaa parhaimmillaan! Hauskaa yhdessäoloa, lähellä (osana) luontoa toimimista, merestä sekä saaristosta ja luonnosta nauttimista, uimistakin, purjehdus- ja navigointitaitojen oppimista käytännössä, vastuunottamista, ryhmänä toimimista, meren kunnioittamista, ikimuistoisia kokemuksia!

Purjehdusten aikana on bongattu hylkeitä, ”surffailtu” veneen perässä, opittu uusia purjehdustaitoja, keinuttu Ruotsinlaivojen aalloissa, purjehdittu vuorokauden ympäri, navigoitu sumussa, lilluttu auringonpaisteessa, tehty nopeusennätyksiä spinnulla, tavattu partiotuttuja ja paljon muuta!

Itämerta on koluttu aina Kööpenhaminaan asti. Pohjoisen suuntaan olemme kurkottaneet Kristiinankaupungin korkeudelle. Myös Visby ja Eestin rannikko on käyty valloittamassa.